PR Story

Pihlajalinna Oyj:Pihlajalinna Oyj:n suurimpien osakkeenomistajien ehdotus hallituksen jäsenten lukumääräksi ja hallituksen kokoonpanoksi

23.03.2016

Pihlajalinna Oyj:n pörssitiedote 23.3.2016, 8.00

Pihlajalinna Oyj:n suurimpien osakkeenomistajien ehdotus hallituksen jäsenten lukumääräksi ja hallituksen kokoonpanoksi

Pihlajalinna Oyj:n suurimmat osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 38 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä esittävät 4.4.2016 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että toimikaudeksi, joka alkaa varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä 4.4.2016 valitaan kuusi jäsentä kerrallaan. Hallituksen jäseniksi ehdotetaan valittavaksi uudelleen Pihlajalinna Oyj:n nykyiset hallituksen jäsenet Leena Niemistö, Jari Sundström ja Aarne Aktan. Uusiksi hallituksen jäseniksi ehdotetaan valittaviksi Seija Turunen, Jari Eklund, Timo Everi ja Mikko Wirén.  Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan.

Wirénin toimikauden hallituksen jäsenenä ehdotetaan alkavan siitä, kun hän lopettaa nykyisessä toimitusjohtajan tehtävässä. Aarne Aktan on ilmoittanut eroavansa hallituksesta aloittaessaan Pihlajalinna Oyj:n toimitusjohtajana.  

Suurimmat osakkeenomistajat puoltavat Mikko Wirénin valintaa yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi hänen toimikautensa alkamisesta lukien.

Seija Turunen s. 1953 toimii tällä hetkellä hallitusammattilaisena ja on muun muassa Elisa Oyj:n hallituksen jäsen. Hän on aiemmin toiminut Finnlines Oyj:n hallituksen neuvonantajana2013-2014, Finnlines Oyj:n varatoimitusjohtajana ja talousjohtajana 2007-2013,  satamatoiminnot-tulosyksikön johtajana ja konsernin satamayhtiöiden toimitusjohtajana (Finnsteve-yhtiöt) 2010-2013 sekä Finnlines Oyj:n rahoitusjohtajana 1992-2007. Turunen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Jari Eklund s. 1963 toimii tällä hetkellä LähiTapiola-ryhmän yhtiöryhmän johtajana. Hän on aiemmin toiminut Vahinko- ja Henki-Tapiolan sijoitusjohtajana 1998-2012, Yksikön johtajana 1996-1997, Osastopäällikkönä 1994-1995 ja Arvopaperipäällikkönä 1993-1994. Eklund on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Timo Everi s.1963, on toiminut mainostoimisto Hasan&Partnersin johtavana partnerina vuodesta 1991 lähtien. Hän on aiemmin toiminut muassa kaupallisena johtajana ja markkinointijohtajana Wataniya Telecom Plc:n palveluksessa Kuwaitissa 2004-2006. Hän on lisäksi HIFK-Hockey Ab:n hallituksen puheenjohtaja ja Restamax Oyj:n ja Champions Hockey League Ag:n hallituksen jäsen. Everi on koulutukseltaan BBA ja eMBA.

Mikko Wirén s. 1972 toimii tällä hetkellä Pihlajalinna Oyj:n toimitusjohtajana. Hän on perustanut Pihlajalinnan (nyk. MWW Yhtiö Oy) vuonna 2001 ja toiminut yleis- ja työterveyslääkärinä Pihlajalinna Terveydessä ja sen edeltäjässä 2001-2011 sekä terveyskeskuslääkärinä Parkanossa 2001-2005. Wirén on koulutukseltaan lääketieteen lisensiaatti.

Hallituksen jäsenten ansioluettelot ja arvio heidän riippumattomuudestaan on esitetty yhtiön verkkosivuilla osoitteessa investors.pihlajalinna-konserni.fi. 

PIHLAJALINNA Oyj

Lisätietoja:

Terhi Kivinen, johtaja, viestintä, markkinointi ja sijoittajasuhteet, Pihlajalinna Oyj, 040 848 4001, terhi.kivinen@pihlajalinna.fi

Jakelu

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

investors.pihlajalinna-konserni.fi