PR Story

Pihlajalinna Oyj       Lehdistötiedote               15.12.2016 klo 15.00

Pihlajalinna Oyj: Pauli Waroma Pihlajalinnan markkinointijohtajaksi

Markkinointitoimisto Sherpan perustajaosakas Pauli Waroma on Pihlajalinna-konsernin uusi markkinointijohtaja. Waroma aloittaa työssä 1. maaliskuuta 2017. Hän vastaa konsernin markkinoinnista sekä brändien ja asiakaskokemuksen kehittämisestä.

"Nykyaikaiselle terveydenhuoltoyhtiölle markkinointi on erittäin tärkeää. Pihlajalinnan markkinointi harppaa nyt ison askeleen eteenpäin. Oleellisin osa tässä palapelissä on uusi markkinointijohtaja, Pauli", sanoo Pihlajalinna-konsernin toimitusjohtaja Aarne Aktan.

"Tunnen Paulin entuudestaan, ja olin iloinen siitä, että hän oli valmis ottamaan uuden haasteen vastaan. Toivotan Paulin tervetulleeksi iloiseen joukkoomme."

Waroman mukaan Pihlajalinnan markkinointijohtajan tehtävä on työ, josta ei voinut kieltäytyä. Hän haluaa ennen kaikkea olla rakentamassa suomalaiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle tulevaisuutta, josta voimme olla ylpeitä.

"Uskon vakaasti, että yksityinen ja julkinen voivat saada terveydenhuollossa eniten aikaan hyvässä yhteistyössä. Nyt rakenteet ovat jäykät ja liian moni kärsii huonosta tai hitaasta palvelusta, vaikka tieteen ja tutkimuksen kehitys mahdollistaisi meille paljon nykyistä parempaa palvelua", Waroma sanoo.

"Markkinointijohtajana tehtäväni on kertoa positiivisia tositarinoita. Laajennetun johtoryhmän jäsenenä tehtäväni on huolehtia siitä, että näitä tarinoita syntyy kerrottavaksi. Luotan siihen, että toimitusjohtajana Aarne haluaa rakentaa Pihlajalinnasta yrityksen, jossa suomalainen potilas voittaa. Pihlajalinnan perustajan Mikko Wirénin ja Dextran entisen toimitusjohtajan Leena Niemistön viitoittama tie on oikea suunta."

Waroma on koulutukseltaan tradenomi. Hän toimi Sherpan toimitusjohtajana tämän vuoden marraskuuhun, jolloin hän siirtyi yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Hän jatkaa Sherpan hallituksen puheenjohtajana ja osakkaana. Waroma on jäsenenä Finland Promotion Boardin johtoryhmässä ja Helsingin taidemuseon (HAM) johtokunnassa.

Pihlajalinna Oyj

Lisätietoja:
Aarne Aktan, toimitusjohtaja, 040 342 4440
Pauli Waroma, markkinointijohtaja 1.3.2017 alkaen, 0400 933 935
Siri Markula, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, 040 743 2177, siri.markula@pihlajalinna.fi

Jakelu
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.pihlajalinna.fi

Pihlajalinna lyhyesti

Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Yhtiö tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille ja tarjoaa palveluita lääkärikeskuksissa, terveysasemilla, hammasklinikoilla ja sairaaloissa ympäri Suomea. Yhtiö tuottaa Dextra-brändin alla toimivissa yksityisissä lääkärikeskuksissa ja sairaaloissa muun muassa lääkärivastaanotto- ja erikoissairaanhoidon palveluita mukaan lukien päivystyspalvelut, monipuoliset kirurgiset palvelut sekä työterveyshuollon ja suun terveydenhoidon palvelut. Pihlajalinna-brändin alla Yhtiö tarjoaa julkisyhteisöille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuotantomalleja, joiden tarkoituksena on julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä tuottaa laadukkaita palveluita julkisrahoitteisen terveydenhuollon asiakkaille.